Henkilöstömäärä

Henkilöstömäärä on liikevaihdon ohella keskeinen yritystoiminnan volyymimittari. Tunnusluvussa henkilöstömäärä ilmoitetaan vuotuisena keskiarvolukuna. Tunnusluku mittaa pääsääntöisesti yrityksen kokopäivätyöllisten määrää, esimerkiksi kaksi puolipäiväistä työntekijää vastaa yhtä kokoaikaista työntekijää.

Huomioitavaa

Yritysten välistä vertailua vaikeuttaa se, että yritys voi ostaa henkilöstöpalveluita myös ulkopuolisina palveluina, jolloin käytetty työmäärä ei näy henkilöstön lukumäärässä. Myöskään keskimääräiset henkilöstöluvut eivät aina ole keskenään verrannollisia, vaan voivat sisältää mm. lomautettua henkilöstöä. Yritysten käyttämä laskentatapa voi myös vaihdella osa-aikaisen ja määräaikaisen henkilöstön laskennassa.

KILAn (Kirjanpitolautakunnan) toimintakertomuksen laatimisesta antaman yleisohjeen mukaan (12.9.2006; kohta 2.11.1) henkilöstön keskimääräinen lukumäärä tilikaudella lasketaan yleensä siten, että henkilöstön lukumäärä kunkin kuukauden lopussa lasketaan yhteen ja näin saatu summa jaetaan kuukausien lukumäärällä. Edelleen, jos kirjanpitovelvollisen palveluksessa on suhteellisen paljon osa-aikaisia työntekijöitä, voidaan laskea kaikki tilikauden työtunnit yhteen ja jakaa yhteissumma kokoaikaisen henkilön teoreettisella kokonaistuntimäärällä.